Tuesday, 1 January 2008

Rubus Arcticus

Mesimarja on kainuun luonnosta katoamassa. Tämä lapsuudenajan herkku oli varsin yleinen vielä 60-luvulla. Aikoinaan kaskikulttuuri loi mesimarjalle hyviä kasvupaikkoja.
Avo ojastojen vähentyessä mesimarjalle ei ole enää riittänyt hyviä kasvupaikkoja. Kuten tiedämme mesimarjahan on ns. pioneerikasvi joka valtaa paljastunutta maankamaraa ensimmäisten joukossa. Vuosina 2003-2004 teimme Kajaanissa Luontokoulu Siimeksessä
mesimarjan elvytysprojektin. Tässä projektissa lisäsimme eripuolilta Kajaania saaduista
kannoista taimia niin että kaksi luokkaa lopuksi toimitti taimet eri puolille Kajaania ympäristöön jatkokasvamaan. Toivoa sopii että kasviharrastajat jatkaisivat mesimarjan tarkkailua luonnossa ettei tämä Rubus Arcticus katoa kokonaan. Sellaiset mesimarjakasvustot
jotka eivät osaa marjoa tarvitsevat toiselta paikkakunnalta tuotua pölyttäjää. Mesimarjaa on yritetty myös keinotekoisesti viljellä. Viljely onnistuu esim samaan tapaan kuin mansikanviljely muovitetussa penkissä. Edellytyksenä on että taimimateriaali on kotoisin
ainakin kahdelta paikkakunnalta.Mieleen tulee lapsuuden auvoiset kesät jolloin saimme kulkea ojanvarsia kahvikuppi kourasssa keräämässä tätä pohjoista herkkua.
Posted by Picasa

No comments: