Sunday, 23 December 2007

Joulu hukkui maailmalla

Lapsuudessani joulut olivat rakkaita. Joulukuusen hakeminen oli usein minun tehtävänä
ja muistan sen että lunta oli joka joulu niin paljon että suksella oli metsään meneminen.
Iän myötä suhde jouluun on muuttunut. Nykyisin en enää vietä joulua. Pitkän maailmalla oleskelun jälkeen se tuntui lähinnä naurettavalta. Kohdatessani maailmalla monenlaisia uskontoja jouduin viettämään (maassa maan tavalla) monenlaisia juhlia.
Tieteellinen maailmankuvani saa minut hämmästelemään ihmisten käyttäytymistä.
Joulusta luopuminen on minulle myös moraalinen kysymys. Miksi kuluttaa enemmän kuin tarvitsee. Näinä päivinä kun ilmasto jo meille lähettelee merkkejään on järkevää pienentää
kulutusta ja hidastaa vauhtia. Aasialaisesta ajattelusta olen saanut elämääni paljon moraalista sisältöä. Konfutse, Laotse,Budha,Gandhi ja dalai lama ovat opettajia.
Tänä päivänä Suomessa kirkko on rikas kroisos. Paltamon seurakunnan metsät ulottuvat melkein koti ovelleni vaikka asun Kajaanin eteläpuolella.Köyhien osuus väestössä lisääntyy. Kirkko on puolensa valinnut ei Jumalan puolta vaan rahan ja sodan.
Maailmassa käydään tällä hetkellä useita sotia. Kysynpähän vain kuka on nämä sotajoukot matkaan lähettänyt. ettei vaan olisi ollut se Amerikan uskovainen oikeisto. Jos ihmiset eivät osaa ajatella eivät he ymmärrä myöskään moraalia. Moraalihan on lajin selviytymistrategia ei sen kummempaa. Olen tavannut maailmalla moraalisia ihmisiä kaikista
pääuskonto suunnista. Vanha kliseehän on että yhteiskunta on niin moraalinen kuin se pitää huolta heikoimmistaan. Tämän päivän Suomalainen yhteiskunta on unohtanut heikoimpansa. Uhdyn kristian Smedsin sanoihin "Suomi on kuollut".
Posted by Picasa

No comments: